Suomen koulutusjärjestelmä on tasapäistävä. Suorastaan pelottavan tasapäistävä. Meillä ohjaus on suunnattu yhdelle ryhmälle, jonka voidaan olettaa oppivan melko keskiarvoisesti tietyllä tavalla, jota oppikirjojen rakenne ja eteneminen sitten tukevat. Onko kouluarvosanasi keskimäärin 6-8? Onneksi olkoon, olet suomalaisen koulujärjestelmän kohderyhmää. Keskitason oppilas on järjestelmän ystävä: hän ei vaadi erityistä huomiota, eriyttämistoimenpiteitä tai tuota opettajlle ylimääräistä työtä. Arvoasteikon päihin jäävät oppilaat vaatisivat lisää huomiota asiat todella oppiakseen tai lisää syventämistä, jotta opinnot olisivat heille mielekkäitä tai haasteellisia. Järjestelmä ei kuitenkaan tätä tarjoa, vaan ainoa vaihtoehto tällaiseen eriyttämiseen on opettaja.
Opettajan tulisi siis löytää oppilaat, joille oppimateriaali ei tarjoa tarpeeksi älyllistä ja sisällöllistä haastetta sekä ne, joille materiaali tarjoaa liikaa. Sitten täytyisi selvittää, kuinka suuria eroja näissä oppijoissa on sekä se, miten he oppivat. Sitten näille pitäisi pystyä tarjoamaan mielekkäitä, tuloksiin johtavia vaihtoehtoja, jotka eivät mielellään olisi "tässä on tällainen kirja joka syventää aihetta, etsi se kirjastosta" tai "tukiopetus on keskiviikkona neljältä, jos tulisit sinne." Nämäkin ovat tietysti parempia vaihtoehtoja kuin ei mitään, mutta lopulta ne luovat tasaisen massan, jossa heikoimmat pakotetaan pysymään ryhmän mukana niin, että oppiminen jää pintapuoliseksi ja parhaille ei anneta tilaisuutta yrittää ponnistaa niin ylös kuin heidän olisi mahdollista päästä. Veden lämpötila pysyy lähellä keskilämpötilaa.
En tiedä, miten tämä ongelma olisi helppoa tai edes mahdollista ratkaista järkevästi. Eriyttäminen on asia, joka ei yksinkertaisesti ole läheskään aina helppoa tai edes resurssien valossa välttämättä mahdollista. Opettajana saattaa olla lähes mahdotonta edes havaita oppilaita, jotka tarvitsisivat jotain muuta kuin perusopetusta ryhmästä, jota opettaa vain muutaman tunnin viikossa. Monesti oppilaat oppivat myös piilottamaan osaamattomuutensa niin, ettei sitä ennen koetta edes huomaa. Ongelma on selvä, mutta ratkaisut puuttuvat.
Kun nyt päädyin puhumaan kouluista, laitan tähän teille sellaisesta muutaman kuvan. Ajan hammas ja korjaustyökalut ovat kenties purreet sen pintaa niin, ettei opinahjous enää siitä erityisemmin kumpua. Koulukin on lopulta lähinnä tiiliä, puuta ja betonia, ja silti sen pitäisi olla kovin merkityksellinen. Nyt menee niin metafyysiseksi, että lopetan, ennen kuin nolaan itseni pahemmin.
