Kiire on pirullinen asia. Nyt moni ajattelee, että "niinpä muuten on. Stressitaso nousee, koko ajan tuntuu siltä, että pitäisi tehdä jotain, eikä mitään oikein ehdi tehdä kunnolla." Tämä on aivan totta. Kiire tuottaa edellämainittuja ongelmia, jotka vaikeuttavat tilapäisesti elämää. Kiireen aiheuttama stressi ja tunne siitä, että koko ajan pitäisi tehdä jotain, ovat ikäviä, samoin kuin tunne siitä, että kaikki täytyy kiireen vuoksi tehdä vasemmalla kädellä. Tämä ei kuitenkaan ole syy sille, miksi koin tarpeelliseksi kirjoittaa kiireestä. Syy ei ole myöskään se, että jouluaattoon on kirjoitushetkellä kaksi päivää ja kärsisin joulukiireestä, kuten niin moni tuntuu kärsivän. En ole kauhean jouluisa ihminen, eikä joulu näin aiheuta minulle paljonkaan ylimääräistä stressiä. Suurin otsasuonen pullistuma joulun vuoksi tapahtuu, kun yritän käydä tavallisilla ostoksilla ja korvissa raikaavat kirotut, puhkikuluneet joulurallatukset (en pidä joululauluista) ja joulupaniikin laumaeläimiksi muuttamat kanssaihmiset tukkivat kassat ja kauppojen käytävät.
Jos tänne sivulle on viime aikoina eksynyt, on saattanut huomata, ettei päivityksiä ole näkynyt kovinkaan tiheään. Päivityksiä ei ole näkynyt oikeastaan lainkaan. Niin kutsuttu selitys tulee nyt sitten tässä. Itselleni pahin kiireen "oire" on se, ettei asioita saa tehtyä. Koska on kiire, asioita, joita ei ole pakko tehdä, ei tarvitse tehdä. Harrastustoiminta vähenee, vapaa-ajan tekemiset karsiutuvat, kavereita näkee vahingossa ohimennen, blogitekstit häviävät täysin... Kiire on täydellinen tekosyy käyttää se vähä aika, mitä itselle jää, mälväämiseen. Niinpä sellaisina viikonloppuina, kun on oikeasti vapaata, löytää itsensä pakollisten tekemisten ulkopuolella makaamasta sohvannurkassa silmät puolitangossa, ja yhtäkkiä koko syksy on hävinnyt kuin sumu auringossa. Tämä noidankehä ei kuitenkaan jää tähän.
Jossain vaiheessa, kiireen jatkuttua tarpeeksi kauan, kun kaikkea ei pakollista on poistanut kalenteristaan niin, että siellä lopulta on tyhjää, kiireen kuristuksiin joutunut yksilö huomaa vapaa-ajallaan vaeltelevansa levottomasti ympäri asuntoa. Yhtään kalmanlinjaa ei häämötä seuraavalla viikolla, kaikki tehtävät on tehty, mitään ei ole unohtunut. Kuitenkaan omituista tunnetta siitä, että jotain pitäisi olla tekemässä, ei saa karkotettua. Kiireeseen on niin tottunut, ettei siitä osaa päästää irti. Ja niin keksii jotain uutta tekemistä, mielellään pakollista, jotta se tulee tehtyä. Ympyrä on täysi.
Kiireestä on helppo rakentaa itselleen este. Monella erilaisella tavalla. Opintojen kiireen pitäisi toivottavasti vuodenvaihteen jälkeen helpottaa, ja vaikka kiirettä yhä olisikin, olen päättänyt ainakin yrittää olla välittämättä siitä. Katsotaan, miten käy. Kaiken tämän kiireen kekselle voisin jakaa muutaman kuvan syksyn sadosta.
Ylhäällä oleva kuva on otettu ensimmäisisten pakkasten jälkeen. Kuurankukkia ei piirtynyt ikkunoihin, mutta varjossa sammal ja ruohonkorret kukittuivat kyllä.
Kuva oikealla jäi hieman suttuiseksi, mutta sulatti sydämeni. Lappu oli kerrostalon ulko-ovessa ja siinä lukee: "KADONNUT: NALLEKARHU. VAALEANRUSKEA, N. 20 CM PITKÄ JA VÄHÄN NUHRUINEN NALLE ON KADOKSISSA - KAKSIVUOTIAAN OMISTAJAN IKÄVÄ ON KOVA. ILMOITATHAN MAHDOLLISISTA HAVAINNOISTA NUMEROON -- TAI --. KIITOS!"
Vaikka otsikon mukaan tämä kirjoitus ketrtookin vain kiireestä, on tarjolla myös toinen aihe. Nimittäin tagit. Toisinaan pohdin, pitäisikö minun tagata blogiani. Muistaakseni suomenkielinen termi tälle on tunniste. Tarkoitan niitä härpäkkeitä, joita pyörii pikkuinen pilvi erikokoisella printillä yleensä blogin oikeassa laidassa. Olen toisinaan ajatellut lisääväni näitä, mutta en jaksa keksiä kuvaavia termejä tekemisilleni. Ne kuulemma "nostaisivat blogini markkina-arvoa ja luettavuutta" mutta minua ei oikeastaan kiinnosta näistä kumpikaan. Blogiini saa tulla ja sitä lukea, jos tahtoo. En pakota kumpaankaan. Erityisen hyvän esimerkin tagien käyttöä vastaan löysin ystäväni blogista: hän oli kirjoittanut melko pitkän (ja mielenkiintoisen) blogitekstin, mutta kun pääsin tekstin loppuun, sivupalkki väitti, että sivun loppuun on matkaa vielä kolmasosa. Tämä johtui siitä, että ystäväni tagipilvi oli täysin karannut hallinnasta ja ohitti pituudellaan blogitekstin heittämällä. Kenties tässä on jollekin tarjolla arvokasta informaatiota, minulle se näyttäytyi neurootikon ostoslistana tai hävyttömänä egon nostatuksena.
