Ability

Life keeps on living.

Soldiers will like ice cream and sing on every car ride; trauma victims will tell jokes in the waiting room; terminally ill will live and love.

After losing everything, you'll find something new. You might forget something, but you never forget everything.

People who have never been able to use their legs will dance in their head, and they will dance perfect. People without voices will sing in their minds, and it will be the most beautiful song you've ever heard.

A man without the control of his arms learned to paint with his feet, and paints better than many ever will. What makes you say you can't do it?

One man can take a picture that will make a thousand men cry. And men can cry.

You can live your life and never feel a thing, but what would be the point? If you never dream of flying, how could you ever grow wings?

Pablo Picasso once said: "Everything you can imagine is real." It might not be true in our world: but just because dragons and dinosaurs and time machines and men with wings and cats the size of houses that all dream the same dream and a hippogryph guarding the gates of dreams and men with nine lives and cats with nine tails do not exist in our world, it doesn't mean they don't exist somewhere else. Just because your dreams don't follow you into reality doesn't mean they aren't true. Just because your dreams didn't come true today, it doesn't mean they couldn't come true tomorrow.

Hold on to who you are and what you want, and never mind the rest of the world. You might never be perfect, but you are pretty damn close.

Jouluksi kotiin

Joulu on tosiaankin aivan kulman takana: oikeastaan kulmakin on jo mennyttä, kun tuijotin hetki sitten moppiini nojaten kalenteria. Kahden päivän päästä on, jälleen kerran, jouluaatto, ja kristityt ympäri maailmaa juhlistavat Jeesuksen summittaista syntymäpäivää, kun joulupukki rikkoo fysiikan lakeja. Tietenkin tiedemiehet aina silloin tällöin jaksavat huomauttaa, että hei, Jessen synttärithän ovat luultavasti täysin väärässä paikassa, johon yleisin vastaukseni on "mitä väliä?". Tämä ei johdu siitä, että sillä ei olisi mitään väliä, vaan siitä, että suurin osa tieteilijöistä tai muuten vain vastarannan kiiskistä valittaa joulun sijoituksesta kalenterissa vääristä syistä: yleensä valittamisen ilosta, sillä lähes kaikki muut syyt ovat nykyään toisarvoisia. Olihan se nyt aika ovela temppu laittaa oma juhlansa kaikkien pakanoiden hippojen päälle, että saatiin ne kitkettyä kivasti pois. Tavat kyllä jäivät: ylensyönti, hautakynttilät, kokon poltto (joka on kyllä nykyään poistunut hyvinkin tehokkaasti)...

Oma suhtautumiseni jouluun on monisyinen: lapsuuden jouluni olivat kristillisiä, mutta kirkon joulua vaivaa mielestäni sama ongelma, kuin usein muutakin kristillisyyttä: se on dogmaattinen, seisahtunut ja vailla kosketuspohjaa. En jotenkin usko, että jumala kieltäytyisi kuuntelemasta minua, jos en käy kirkossa. En kuitenkaan koe, että kenenkään muun tapa viettää joulua olisi parempi tai huonompi. Kyllä kirkossa saa, ja pitää saada käydä jouluna: sinne ei pidä saada raahata mukaan jokaista, joka sadan kilometrin säteellä sattuu olemaan paikalla.

Isoäitini katsoo joka vuosi joulurauhan julistuksen. Tapa on minusta hyvä, mutta surullisen suomalainen. "Olkaa nyt jouluna, herran tähden, kiltisti. Rellestäkää pyhien jälkeen sitten." Eihän siellä näin sanota, mutta siltä se tuntuu. Miksi rauhaa pitää muistuttaa suomalaisille kolmeksi päiväksi vuodesta? Onko tässä jonkinlainen moraalinen krapulaperiodi, katharsis, joka antaa oikeutuksen perseilylle aina seuraavaan jouluun asti? Jälleen tapa on hieno, mutta toteutus tuntuu väärältä.

Joulu on ihan mukavaa aikaa, kunhan saa siivottua, ruoat laitettua ja lahjat ostettua: tästä yhdistelmästä syntyy tietenkin se kuuluisa joulustressi, johon lopulta kaatuu monen suomalaisen joulu. Tekemistä on aivan liikaa, ei millään ehdi, apua, tästä ei tule mitään. Herääkin kysymys: jos ei jaksa eikä ehdi, miksi on pakko? Onhan perinteinen perhejoulu mukava ja kaikkea, mutta jos äiti makaa vuoteessa sängyn omana ja alkaa huutaa aina kuullessaan sanan joulu, tuskin muutkaan perheenjäsenet nauttivat joulustaan kauheasti. Miksei jouluna voisi ottaa rennosti, tai aloittaa vähän aikaisemmin?

Sain tänään muistutuksen siitä, kuinka opiskelijavoittoinen kaupunki Jyväskylä onkaan. Kävin ystäväni luona Kortepohjassa toivottamassa hyvät joulut ja hoitamassa viimeiset käytännön asiat, ennen kuin itsekin lähden, ja huomionarvoinen seikka oli, että koko opiskelijakylä on tyhjennyt lähes täysin: vain muutama myöhäinen lähtijä, sekä kaupungista kotoisin olevat tai oman, uuden perheensä kanssa joulua viettävät ovat yhä paikalla: kaupungin väkiluku lienee pudonnut ainakin viisi prosenttia.

Sain tästä opiskelijapohdinnastani kimmokkeen aiempaan mietintääni kodista ja sen ilmentymistä. Kuten otsikosta voi lukea, opiskelijat lähtevät jouluksi kotiin. Moni tulee toki takaisin kotiin palatessaan jälleen lomien jälkeen Jyväskylään, mutta harva jää kotiin viettääkseen joulunsa kaupungissa. Tällainen joulu vaatii oikeastaan perheyksikön, jonka kanssa joulunsa viettää. En ala tästä vetämään sen suurempia johtopäätöksiä: olisin kuitenkin väärässä.

Hyvää keskitalven juhlaa kaikille, millä nimellä sitä kutsuttekaan! Minäkin lähden jouluksi kotiin, vaikken itse usein tuota termiä käytäkään. Tekstin kuvat ovat talvinen toivotus kaikille, joten tonttulakit ja muut erityisen jouluiset krumeluurit loistavat poissaolollaan. Have a great Winter Solstice, everone!

Mulle toi!

Jouluostosvimma on viimeisillään, kun joulukuusen kynttilät jo väikkyvät enää kahden kalenterinluukun takaa. Keskustassa tämä näkyy juuri nyt oikein hienosti, sillä jouluostoksilla on niin paljon vanhempaa väkeä, joka on tullut maalaiskunnasta tai kauempaa varmistamaan, että omat kullannuput saavat juuri ne taisteluhamsterit, joista unelmoivat. Niille teistä, jotka eivät tiedä, mikä taisteluhamsteri on, googlatkaa "Zhu Zhu Pet Ninja". Sitä en sitten tiedä, mitä näillä on tarkoitus tarkalleen tehdä - usuttaa toistensa kimppuun kenties? Aika harmittomilta karvaturreilta nuo vaikuttavat kaikesta varustuksestaan huolimatta. Vaikka aika julman näköisiähän nuo ovat, katsokaa niitä tuikeita ilmeitä. (Niille teistä, jotka ihmettelevät, miksi itse edes tiedän näistä leluista tai mainitsen ne: ensimmäiseen vastaus piilee kaverini kummilapsessa, joka haluaa sellaisen pörröisemmän variantin näistä jyrsijöistä. Jättäkää Ninja tuon edellisen haun perästä pois, niin löytänette nämäkin. Toiseen vastaukseen pääsen juuri kohta.)

Joulu on juuri sitä aikaa, kun kaikki isovanhempien, vanhempien, setien, tätien ja kummien pienet kullannuput muuttuvat onnesta soikeiksi ja jatkavat sitten elliptoitumistaan mahdollisimman epäterveellisen dieetin avustuksella. Jouluna saadaan lahjoja! Jeesus, kuka Jeesus? Mikä keskitalven juhla? Hanukkah, tarkoitat varmaankin vanukasta? Älkää ymmärtäkö väärin, ei minulla ole mitään lahjoja vastaan. Mutta kun joululaulut alkavat raikua pyhäinpäivän jälkeisenä maanantaina, jouluvalot ovat roikkuneet naapurin ikkunasta lokakuusta lähtien ja jokainen mainoskaista kertoo, mitä minun tuttuni varmasti haluavat jouluksi, suljen yleensä television ja radion kahdeksi kuukaudeksi. Olen myös aina miettinyt, miten mainostaja tuntee kaikki tuttavani ja heidän lapsensa niin hyvin: jotkut kavereistani ei vieläkään oikein tiedä, mitä haluaisi jouluksi. Yritän aina välttää joulun haukkumista kaupalliseksi juhlaksi, jolla ei ole mitään syvempää merkitystä, mutta kun se on niin pirun helppoa. Ja nyt sen sitten teen.

Kaupallisesta joulusta tulikin mieleeni, menkää katsomaan Rare Exports: tarjolla hyvää suomalaista elokuvaa. Tämän enempää en leffasta paljasta, mutta suosittelen. Erityisen hyvä pätkä myös pienten lasten traumatisointiin, jos joulupukkia ei halua käymään.

Niin, ja minua ei haittaa kaupallisuus siksi, että sillä vietäisiin pyhyys pois Jeesuksen syntymäpäivältä, tai mitä näitä muita syitä nyt on: minua haittaa kaupallisuus siksi, että se on juuri sitä. Kun näkee kolmevuotiaan kulutusvimman vallassa jouluostoksilla, sitä helposti miettii, että joku tässä on nyt mennyt pieleen. Seurasin muutama päivä sitten vierestä, miten auto-ostoskärryssä istuva tenava osoitteli leluosaston, lastenosaston ja peliosaston läpi kaikkea, mitä näki huutaen "tuo, tuo mulle!" ja perässä kävelevä isä oikeiden kauppakärryjen kanssa - autokärryjen kantokyky ei selvästikään riittänyt - nosti tottelevaisesti osoitetut tavarat kärryyn. Jos juniori huomasi, ettei osoitettua tavaraa nostettu kärryyn, seurasi itkupotkuraivari, joka ainakin kolmessa seuraamastani neljästä tilanteesta päätyi siihen, että isä tai äiti nosti lopulta halutun tavaran kyytiin. Jäin hetkeksi seuraamaan hullunkurista tilannetta, jossa kirjoitus- ja kenties lukutaidoton tyranni käskytti kahta lakeijaansa. Laskeskelin, että autokärryn keisari keräsi kymmenessä minuutissa itselleen noin kahdensadan euron edestä esineistöä, josta mikään ei ollut varmasti tarpeellista hänen henkisen tai fyysisen hyvinvointinsa kannalta. Yleensä isovanhemmat eivät jää paljon huonommaksi tällaisessa kilpailussa, ja lahjojen hinta kasvaa iän myötä, joten veikkaan, että kahdeksanvuotiaana nappula omistaa jo Ferrarin. Tai ehkä Audin, onhan Ferrari kuitenkin aika kallis.

Tiedän ihmisiä, joilla on lahjalista valmiina kesäkuusta, ja he vain odottavat, milloin sen voi lähettää kaikille ostovoimaisille tutuille ja sukulaisille. Itse olen lahjalistan kanssa joka vuosi samassa tilanteessa: lokakuun alussa tajuan, että pitäisi miettiä, mitä haluaa. Joulukuun alkupuolella äiti (tai joku muu sukulainen, yleensä kyllä äiti) soittaa ja kysyy, olenko keksinyt mitä haluan. Noin kahden viikon puhelinahdistelun jälkeen kirjoitan viidessä minuutissa jotain ylös ja lähetän listan sähköpostiin (tai tänä vuonna facebookin välityksellä. Näin se media sosiaalistuu). Onneksi tämäkin tilanne helpottuu iän myötä, kun yhä useampi lahjanostaja päätyy samaan johtopäätökseen kuin isäni. "Etköhän sä itse tiedä mitä sä jouluksi haluat. Lähetän sulle rahaa, niin voit ostaa jotain mieleistä." Eihän ruskea kirjekuori kovin persoonallinen ole, mutta sitä ei ainakaan tarvitse välipäivinä lähteä palauttamaan.

Päädyin näköjään valittamaan. No, kai se on joskus pakko. Yritetään yhteenvedoksi jonkinlaista raflaavaa loppulausetta. Lahjat ovat kivoja, mutta jotain järkeä, hei. Eihän tuo kovin raflaava ole, mutta idea kiteytynee siihen.