Yleisin käyttötarkoitus yksilöllisyydelle on yhä parempien lukkojen valmistaminen, joiden taakse voi sitten piilottaa muilta yhä enemmän itsestään. Tämä ainutkertaisuuden käyttö yksilöllisyyden lisäämiseen on minusta hieman surullista. Yksilöllisyys äärimmilleen vietynä lieneekin yksinäistä puuhaa - molempien kantana on numeraaleista ensimmäinen, joka ei seurasta piittaa.
Elämä kuitenkin yksilöi meitä myös muuten. Silmälasit ovat kuulemma huono tuntomerkki: jo noin puolet suomalaisista käyttää säännöllisesti silmälaseja. Kuitenkin ulkoinen olemuksemme tekee meistä yksilöitä. Olen itse melko tapaturma-altis, joten monet minun yksilöivät jälkeni löytyvät ihosta. Arvet ovat uniikkeja: ne ovat merkkejä kokemuksista ja tapahtumista, jotka ovat tuoneet meidät tähän asti. Harva osaa kertoa arpiensa tarinoita montaakaan: itse muistan muutaman kourallisen, mutta minulla myös on mistä muistaa.
Joillekin arvet ovat kuin häpeäpilkkuja - virheitä muuten täydellisessä tuotteessa. Minulle ne ovat voitonmerkkejä, todisteita siitä, että olen edes yrittänyt joskus tehdä jotain. Toki ne myös todistavat, etten ole välttämättä onnistunut läheskään joka kerta, mutta nekin yritykset ovat olleet kokemuksia, joista olen kenties oppinut jotain.
Uskon, että kaikki mitä teemme, kaikki keitä tapaamme ja kaikki mihin otamme osaa jättää meihin jonkinlaisen jäljen. Se, jääkö tämä jälki muistiin tai ymmärrämmekö sitä tai sen merkitystä itse on kysymys, jolla on kenties enemmän merkitystä. Itse elättelen toivoa siitä, että voisin kenties jättää jäljen, jolla olisi merkitystä muillekin. Tämä jälki ei ole minun, mutta joku sen on jättänyt kaikesta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti