Jos minulla ei tälläkin hetkellä olisi toista kymmentä luonnosta odottamassa valmiiksi kirjoittamista ja julkaisemista, tämän voisi nähdä älyllisen kirjoitustoimintani päätepisteenä: hanskat tiskiin ja kirjoituskone esiin, minä kirjoittaisin enää fiktiota.Tilanne ei kaikesta huolimatta tämä ole, joten kai sitä on pakko jatkaa sanaisen arkkunsa avaamista tänne jatkossakin. Enpä minä muutenkaan osaa olla hiljaa kuin toisinaan.
Vaiti oleminen on taito, josta on hyötyä. Tämän huomaan erityisen hyvin silloin, kun ymmärrän joskus olla hiljaa pidempään kuin hetken ja huomaan, että maailma on täynnä ääniä. Eräs ystäväni sanoi kerran, että puhun jottei minun tarvitsisi ajatella. Hän oli yllättävän oikeassa, joskin tavalla, jolla tuskin tarkoitti.
Puhuminen on minulle jäsentämisen väline, samalla tavalla kuin kirjoittaminenkin. Samalla käytän sitä välineenä, jolla tarkkailen todellisuuden muodostumista - oma ääneni on minulle varma ankkuri. Minulla on tätä varten jopa muutama lause, jotka olen toistanut niin usein että tiedän, miltä niiden pitäisi minusta kuuluessaan kuulostaa. Niitä en kerro, koska jotain salaisuuksia pitää olla. Puhumalla ajattelun lomassa vältän samalla myös helpoimmat sudenkuopat, kehäpäätelmät ja jatkuvan itsensä epäilyn, johon tekojaan pohtiessaan helposti sortuu.
Juhannukseen ei ole enää kuin muutama viikko: elämme vuoden valoisinta aikaa. Ainakin minun kehoni vetää aina johdotukset ristiin, kun yöllä ei olekaan pimeää - nyt kun olen selvinnyt pahimmasta siitepölyväsymyksestä, kehoni on koko ajan sitä mieltä, että nyt on aika olla aktiivinen ja tehdä jotain, koska ulkona on valoisaa. Tämä yhdistettynä yleiseen unettomuuteen johtaa joinain öinä täysin ylitsepääsemättömään levottomuuteen, joka onneksi juhannukseen mennessä yleensä menee ohi. Valoisan aika antaa kuitenkin mahdollisuuksia tehdä myös iltaisin asioita aivan eri tavalla. Minä ainakin kaipaan helposti jotain ulkotekemistä iltoihini, vaikka sitten petankkia.
Jos ette ole koskaan kokeilleet, istahtakaa vaikka huomenna johonkin ulos, vähintään puolijulkiselle paikalle, ainakin pariksikymmeneksi minuutiksi ja lakatkaa ajattelemasta mitään omia asioitanne. Kiinnittäkää kaikki huomio mitä teillä on itsestänne ulos puristaa kanssaihmisiin, niihin jotka ohittavat sen paikan, jonka leiriksi valitsitte. En aio kertoa tämän harjoituksen tarkoitusta ainakaan hetkeen, koska se pilaa sen tarkoituksen. Käykää kuitenkin kokeilemassa, onko teistä huomioimaan tuntemattomia kanssaihmisiä hiirenhiljaa.
Seuraavaksi puhun luultavasti kuolleiden muistamisesta ja bloggaustunnustuksista. Toivottavasti muistan nämä aiheet, kun ne tähän kirjoitin.Tässä vielä loppukaneettia. Pohtikaa, mikä teille on tärkeää. Ja tiedän, että toinen kuvista on uusiokäytössä, mutta se sopii aiheeseen. Kyseessä oli ainakin jotain tärkeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti