Jälkeen yksitoista

Toisin kuin nuori Werther, minä en koe itseäni suurempaa elämäntuskaa ja kirjoita viimeisiä sanojani sulkakynällä paperille, vaikka otsikko voisikin näin antaa ymmärtää. On tuossa kuitenkin parempi kaiku kuin "Jonkin matkaa puoliyöhön", ainakin minun mielestäni.

Siitepöly vaivaa kuulemma pahempana kuin vuosiin. Henkilökohtaisesti voisin allekirjoittaa tällaisen lauselman, sillä ainakin minun pääni tuntuu pumpulilla täytetyltä. Istun siis, jälkeen yhdentoista, tietokoneella verkkarit jalassa ja pohdin, lähtisinkö uhmaamaan luontoa lenkille. Kevätflunssan teräkin on vihdoin taittunut, vaikka se yhteishyökkäyksen siitepölyn kanssa tekikin.

Tämän koko kirjoituksen tarkoitus oli pohtia hieman sitä, miten ihmiset saavat työnsä tehtyä, mutta päädyin näköjään valottamaan lauantai-iltaani. Eipä tässä juuri näy juhlimista olevan, joten mennään aiheeseen.

Olen keskustellut (taas) muutaman ystävän, tutun ja myös jokusen puolitutun kanssa siitä, miten he saavat esimerkiksi kirjoitustehtäviä tehtyä. Minä en saa kotona tehtyä yleensä mitään. Muutaman rivin jälkeen ajaudun sijaistekemisiin: pesen pyykit, imuroin, pesen lattiat, siivoan pöydän, teen keittiössä inventaarion, kuntoilen... Koti ei ole minulle tuottelias ympäristö, viihdyn täällä yhtä aikaa liian hyvin ja liian huonosti. Jotta saan aikaiseksi, majoittaudun yliopiston kirjastolle noin keskimäärin työtuntien mittaiseksi ajaksi päivässä. Tämä rajoittaa samalla työaikaani. Jostain syystä se, että ympärilläni on kymmeniä ihmisiä auttaa minua keskittymään, eikä se, että minulla on myös yleensä seuraa häiritse tekemistä sen enempää. Minulla on tähän asti kaksi mahdollista johtopäätöstä siihen, miksi näin.

Johtopäätös 1: yhdistän yliopiston ja erityisesti yliopiston kirjaston jonkinlaiseen sisäiseen rauhaan, siihen fuksivuoden kiireettömyyteen, kun marssin aamulla juomaan kahvit ja lukemaan lehden. Yliopiston kirjasto on minulle tuotteliaisuutta ja ajattelua symboloiva paikka, jossa pääsen oikeaan mielentilaan tehdäkseni jotain aivotyötä vaativaa.

Johtopäätös 2: olen narsismin oireista kärsivä ekshibitionisti, joka toimii parhaiten, kun tilanteessa pystyy näyttämään muille, että "minä kyllä teen, niin, katsokaa, tässä minä olen tuotteliaana nyt niin häh."

Kenties vastaus jää jonnekin johtopäätösten väliin. Kukin tehkööt omat johtopäätöksensä. Minä kaikesta huolimatta nautin yliopiston kirjastolla työskentelystä, nykyään melko vakituisesta pöytäseurasta ja kaikesta siitä elämästä, joka siinä ympärillä pyörii. Maanantaina siis business as usual. Ehkä nyt lähden sinne lenkille.