Kaappitykkäämistä

Huomasin harrastaneeni taas vaihteeksi itselleni helposti yleisintä facebookin käyttöä, nimittäin passiivista tykkäämistä. Koska numerot ovat toisinaan kivoja, pyörittelin niitä vähän. Noin puolet kaikesta, mitä teen Facebookissa, on tykkäämistä. Jäljelle jääneestä noin puolet on kommentteja, loput omia postauksia ja linkkejä. Näistä noin kolmannes on jotain, joka vaatii usein sisäpiirin tietoa auetakseen todella. Yleisin Facebookin käyttöni (kenties chatin ohella, jota muuten vihaan: miksette te ihmiset irkkaa, skypetä tai vaikka mesetä?) on siis tykkääminen.

Facebook luo sosiaalisen alipaineen, jossa todellinen sosiaalinen kontakti pystytään välttämään. Kun keksin jotain nokkelaa, ei sitä tarvitse antaa minkäänlaisen peer-reviewn alaiseksi: sen sijaan voin postata sen Facebookiin ja kieriskellä siinä itsetyydytyksen tunteessa, kun tykkäykset sitten valuvat sisään. Tykkääminen - sekä Facebookissa että myös lähes kaikkialla muualla internetissä - on helppoa. Yhden nappulan painalluksella ilmoitat kannattavasi jotain tai ainakin nostat sen muille esille.

Tykkääminen ei vaadi älyllistä inputtia, ei oikeastaan edes ajattelutoimintaa. Yhdellä napinpainalluksella voi ilmaista kannustuksensa, huvittuneisuutensa, kauhistuneisuutensa tai myriadin muita tunteita, parhaassa tapauksessa jopa sarkasmia. Tykkäämisessä muuttuu nopeasti yhdeksi persoonaksi muiden joukossa, sillä tykkäykset harvoin jäävät yhteen: laumaluonne, yhtenäiskulttuuri ja samankaltaiset ajatuskaavat johtavat tykkäysten kasautumiseen. Tykkääjä ei siis ole enää niinkään persoona, vaan numero. Tätä kuvaa edelliskappaleen lausemuoto, joka tuskin kenellekään nousi tekstistä erikoisena - puhuin tykkäyksistä, joita statukseen tulee, en tykkääjistä. Harvoin kiinnittää huomiota nimenomaisesti siihen, kuka tykkää. Erityisesti kommentista tai verkkosivusta tykätessä muuttuu numeroksi, nimeä ei edes saa esiin muuta kuin kaivamalla.

Kaappitykkääminen on helppoa ja poistaa sosiaalisen paineen: voi kokea ottaneensa yhteyttä, kurottaneensa toisia ihmisiä kohti joutumatta kohtaamaan mitään todellista sosiaalista tilannetta. Tykkääminen itsessään ei ole sinänsä huono asia, mutta se, mitä se meille sosiaalisina olentoina helposti tekee on huolestuttavaa. Kaiken tämän jälkeen tuskin lakkaan olemasta kaappitykkääjä - tämän tekstin kirjoittamisen aikana ehdin tykätä kahdesta kommentista statuksen sisällä antaakseni kannustusta tupari-idealle. Kahdella napinpainalluksella ilmaisin olevani samaa mieltä ideasta ja myös innokuuteni sen suhteen. Tai ainakin kannatukseni jonkun muun ideoille näistä. Toivottavasti pystyn kuitenkin edes joskus tykkäämisen sijaan vaikkapa ottamaan ihmiseen oikean sosiaalisen kontaktin, vaikka sitten soittamalla. Tai ehkä menemällä kylään.

Loppuun non segitur. Tämä on suomalainen joutsen. Jäätävä kusipää eläimeksi, mutta nätiltä se näyttää. Pahoittelen myös piktiä, on ollut aika kaksikielinen päivä.