Sinä, joka tänään aamupäivällä kävelit ohitseni Vaasankadun ja Kauppakadun risteyksessä keskustellessani ystäväni kanssa ja käännyit, ihan oikeasti käännyit, ja hymyilit minulle: tunnusta motiivisi. Minä tai ystäväni emme tunnistaneet sinua, mutta olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että hymysi kohdistui minuun tai minulle. Tästä meillä ei tarkkaa mielipidettä ollut.
Vastaantulijalle kadulla hymyileminen on mukavaa, yleensä molemmista osapuolista. Hymy tarttuu, hymyilevään ihmiseen on helppo samaistua, ihmiset näyttävät hymyillessään kauniimmilta ja yleensäkin hymyilevän ihmisen näkeminen ainakin minua ilostuttaa. Tavallisesti se, että ihmistä kääntyy katsomaan olkansa yli tämän hymyn kanssa vaatii kuitenkin jonkinlaisen erikoistilanteen. En kuitenkaan koe käyttäytyneeni mitenkään erityisesti, asusteeni ei ollut mielestäni kovinkaan erikoinen ja puhuin ymmärtääkseni ohikulkuhetkelläsi säästä. Mielestäni en siis ansainnut tätä erikoishuomiota, jonka minulle soit. Hymysi oli kuitenkin iloinen ja hyväntahtoinen, eli se ei vaikuttanut myöskään ilkikuriselta tempaukselta, enkä löytänyt selästäni mitään humoristista lauselmaa sisältävää paperinpalaa tämän tutkimuksen tehdessäni.
Jos siis hymysi tarkoitus oli aiheuttaa hämmenyksen tunne, joka jää päähäni muhimaan koko loppupäiväksi, on tehtäväsi onnistunut. Mikäli tarkoituksesi oli jokin muu, en minä pystynyt sitä tuolla hetkellä huomaamaan. Hämmennys on nyt syvä ja perustavanlaatuinen.
This work is licensed under a Creative Commons Attribution Non-commercial International 4.0 Unported License.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti